Nuorten nettiympäristö on entistä avoimempi. Mediataidot ovat ajankohtaisempia kuin koskaan: on tärkeää osata hahmottaa yksityisen ja julkisen viestinnän rajat, hallita tietotulvaa sekä tuntea mekanismit, joilla omia henkilötietoja hallitaan. Osaathan auttaa nuorta tässä tehtävässä? Kannustamme netin myönteisten mahdollisuuksien löytämiseen ja hyödyntämiseen sekä harmien vähentämiseen. Mitä tietoisempi ja taitavampi netin käyttäjä on, sitä viisaammin ja turvallisemmin hän toimii netissä.
Murrosikäinen tarvitsee kipeästi tietoa seksuaalisesta kehityksestä ja apua sietääkseen muutosta, keskeneräisyyttään ja erilaisuutta. Murrosikäiset miettivät normaaliuttaan hyvin aktiivisesti ja vertaavat itseään muihin arvioiden samalla omaa kehoaan. Seksuaalikasvattajina toimivat päivittäin paitsi läheiset aikuiset ja kaveripiiri myös media.
Kiinnostuminen ihmiskehosta ja seksuaalisuudesta kuuluu kasvavan nuoren elämään ja näinpä myös seksuaalissävytteisten kuvien ja videoiden etsiminen netin kautta on yleistä. Tutkimuksen mukaan suomalaisista 9–16-vuotiaista joka neljäs nähnyt seksuaalisia tai pornografisia aineistoja viimeisen vuoden aikana. Internet on yhtä yleinen pornografian lähde kuin TV, elokuvat tai videot.
Seksuaalinen tai pornografinen aineisto on vaivannut tai järkyttänyt yhtä kolmasosaa niistä lapsista, jotka ovat sellaista nähneet. Ymmärrettävästi nettiporno järkyttää nuorempia lapsia enemmän kuin teini-ikäisiä.
Seksuaalisuudesta on saatavilla runsaasti tietoa ja siihen on helppo päästä käsiksi. Asiatiedon löytäminen ja kriittinen arviointi on nuorelle kuitenkin usein vaikeaa. Aikuisten tehtävä on auttaa nuorta arvioimaan, millainen vaikutus netistä löytyvillä kuvilla ja videoilla on, ja löytämään oikeaa tietoa seksuaalisuudesta.
Nuortennetti
MLL:n Nuortennetissä on tietoa seksistä, seurustelusta sekä laaja kysymyspalsta, jossa on nuorten lähettämiä kysymyksiä asiantuntijan vastaamina.
Väestöliitto
Verkkosivuilla on tietoa seksistä ja seksuaalisuudesta sekä mahdollisuus varata aika nettivastaanotolle, jossa on mahdollista puhua seksiin ja seurusteluun liittyvissä pulmissa.

