Opettajille » Nuoret, netti ja seksi » Tehtäviä » Miten toimia riskitilanteissa?

Miten toimia riskitilanteissa?

Tavoite: Oppilaat pohtivat seurusteluun ja seksuaalissävytteiseen nettiviestintään liittyviä tilanteita.

Ohjeet: Jaa oppilaat kolmeen ryhmään. Leikkaa tarinapaperi (löytyy tehtävän lopusta PDF:nä) paloiksi ja jaa ne ryhmille. Oppilaat lukevat lappuun kirjoitetun tarinan ja pohtivat yhdessä tarinan yhteydessä esitettyä kysymystä. Anna tähän aikaa noin 15 minuuttia. Sen jälkeen ryhmät lukevat tarinan ääneen ja kertovat oman neuvonsa tarinoiden henkilöille. Täydennä tarvittaessa neuvoja tarinan yhteyteen kirjoitetun mallivastauksen avulla. Jos on aikaa, käsitelkää myös lisäkysymyksiä.

Nikon ja Nean tarina

Kasiluokkalaiset Nea ja Niko ovat tapailleet toisiaan netin kautta. He asuvat niin kaukana toisistaan, eivätkä ole tavanneet toisiaan koskaan. Nealla on netissä kuvia itsestään, mutta Niko pyytää häntä vielä lähettämään itsestään vähän rohkeampia kuvia. Nea ei ole ihan varma. Neuvo Neaa: miten hänen tulisi toimia?

Tärkeä tietää: Jokaisella on oikeus päättää millaisia kuvia itsestään lähettää toiselle. Jos kuvan lähettäminen epäilyttää, kannattaa Nean jättää kuva lähettämättä. Erityisen varovainen tulee olla alastonkuvien lähettämisessä. Nikolle pitäisi riittää Nean tavalliset kuvat, etenkin koska he eivät ole koskaan tavanneet. Nea ei voi olla täysin varma, että kuvat pysyisivät Nikon hallussa. Jos he lopettavat tapailun netissä, jäävät kuvat silti Nikolle.

Lisäkysymys: Mitä saattaisi tapahtua, jos Nea lähettäisi kuvia ja Niko julkaisisi ne verkossa?

Joonaksen ja Jennan tarina

Ysiluokkalainen Joonas katselee itseään peilistä. Pitäisi olla varmaan näkyvämmät vatsalihakset ja kehittyneemmät hauikset, jotta Jenna kiinnostuisi minusta, hän pohtii. Joonas harkitsee kuvankäsittelyohjelman käyttämistä. Sillä tavalla saisi vähän huijattua lihaskuntoa komeammaksi ja kuvan voisi nostaa Facebookin profiilikuvaksi, että muutkin näkisi. Joonas epäröi. Neuvo Joonasta: mitä hänen kannattaisi tehdä?

Tärkeä tietää: Omien kuvien käsittely paremmaksi, jopa valheelliseksi voi tuottaa monenlaisia hankaluuksia. Kun ihminen tapaa toisen kasvokkain, voi luottamuksen kehittyminen olla hankalaa, jos toinen on täysin erilainen kuin kuvissa. Joonaksen kannattaa julkaista itsestään sellaisia kuvia, joihin on tyytyväinen, ja tuoda esiin omia vahvuuksiaan sen sijaan, että keskittyy heikkouksiin ja niiden peittelyyn.

Lisäkysymys: Mistä Joonaksen ulkonäköpaineet saattaisivat johtua?

Rasmuksen ja Ronjan tarina

Lukiolaiset Rasmus ja Ronja seurustelevat. Rasmus ehdottaa, että he voisivat videoida yhteisiä hetkiään kännykkäkameran avulla. Rasmus pyytää, että Ronja olisi videopätkässä alusvaatteisillaan. Neuvo Rasmusta: millaisia ongelmia hänelle ja Ronjalle voi rohkeista kännykkävideoista aiheutua?

Kännykkävideot ovat helppoja tehdä, mutta levitessään ne aiheuttavat helposti harmia. Kumpikaan ei varmasti halua esitellä omaa kehoa suhteen ulkopuolisille. Jos pari eroaa, voi Rasmus vihastuksissaan julkaista videon loukaten varmasti Ronjaa. Yhteiset videot voivat olla hauskoja muistoja suhteen eri vaiheista, mutta kannattaa olla kriittinen sen suhteen, millaisen kuvan itsestään videolla antaa.

Lisäkysymys: Pitäisikö Rasmuksen toiveeseen suostua, jos hän lupaa, ettei varmasti julkaise videota?

Tarinapaperi [PDF, 26 KB]

Kerratkaa seuraavat nettiseurusteluun liittyvät asiat:

  • Pikaviestimet ja yhteisöpalvelut ovat kommunikoinnin tapoja.
  • Netissä on helpompaa huijata ja valehdella kuin kasvokkain, joten arvioi kaikkia nettikeskusteluja ja keskustelukumppaneita kriittisesti! Unelmiesi prinsessana esiintyvä tyyppi saattaakin olla kolmekymppinen perheenisä.
  • Lähetä kavereille ja seurustelukumppanille vain sellaisia kuvia, joita voisit näyttää vanhemmillesikin. Aina on se riski, että kuva päätyy vääriin käsiin ja lähtee leviämään. Vaikka alastonkuvien ottaminen ja lähettäminen kumppanille saattaa tuntua jännittävältä ja kiihottavalta, kannattaa miettiä, mitä voi tapahtua, jos seurustelu päättyy. Voiko toinen osapuoli käyttää kuvia kiristyksen välineenä tai lähettää eteenpäin?
  • Mieti, missä treffaat nettitutun.
  • Kerro tapaamisesta vanhemmille, ota kaveri mukaan ja sovi ensimmäinen tapaaminen julkiselle paikalle, esimerkiksi kahvilaan tai kauppakeskukseen.
  • Älä usko nettituttuasi, jos hän kehottaa sinua pitämään suhteenne salassa.
  • Oikea ystävä ei koskaan tekisi sellaista – miksi ihmeessä ystävyyttä tai seurustelua pitäisi salata?
  • Ahdistavalta tuntuvaa nettiseurustelusuhdetta ei pidä jatkaa.
  • Aluksi houkuttelevalta tuntunut viestittely voi riistäytyä käsistä. Mikäli nettituttusi houkuttelee sinua seksuaalissävytteiseen keskusteluun tai lähettämään intiimiä kuva- tai videomateriaalia, torju tällaiset yhteydenotot käyttämällä palvelun turvatoimintoja. Kerro tällaisesta toiminnasta aina aikuiselle ja raportoi palvelun ylläpitoon.