30.03.2009
15.8.2008
Olemme yhdeksännen luokan A-valinnaisryhmä 2007–2009 Lohjalta, Anttilan koulusta. Tietoturvapäivä-hankkeen kummikouluprojektissa mukana oleminen vaikuttaa opiskeluumme olennaisesti, sillä se vie paljon aikaa, eikä meillä tule pitkään aikaan olemaan muuta tekemistä kuin kappaleiden sävellystä, sanoitusta, hiomista, tietoturvaan ja tekijänoikeuksiin tutustumista sekä muuta projektiin liittyvää.
Meillä on jo olemassa keskeneräistä materiaalia, jota alamme työstää. Toivottavasti se vielä joskus on levytyskelpoista. Keväällä 2008 ryhmämme jäsenet Sanni ja Jenna loivat omaa kappalettaan. Myös Satu ja Eerika ovat säveltäneet kappaleen, mutta siitä puuttuu vielä sanat.
29.8.2008
Satu ja Eerika ovat nyt sanoittaneet kappaleen With you. Tänään soittamalla hiomme kappaleita ja otamme kotitehtäväksi selvittää, mikä on Teosto ja miten se mahdollisesti tulee vaikuttamaan meidän toimiimme.
31.10.2008
Tähän mennessä meille ovat valjenneet säveltäjien ja sanoittajien oikeudet. Teostoon liittyessään jokaisella on täydet oikeudet omiin kappaleisiinsa ja ne ovat virallisesti hänen nimissään. Teoston liittymismaksu on 100 euroa ja jäsenyys kestää vielä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen, jolloin se tietysti siirtyy hänen omaisilleen. Tämän jälkeen jäsenyys voidaan vielä päivittää jatkumaan.
Tietoturvaan liittyen meille tärkeintä on suojata teoksemme, onhan tulevan levymme tarkoitus mennä mahdollisesti jopa myyntiin.
18.12.2008
Nyt Satun ja Eerikan kappale on valmis. Kaksi muuta kappaletta ovat jääneet hieman With you:n varjoon ja taka-alalle. Tammikuussa on tarkoitus mennä levyttämään With you:ta Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston studiolle (LUMO Studio).
6.2.2009
Olemme käyneet studiolla muutamia kertoja koko porukan kanssa ja With you on saatu demovaiheeseen. Joitakin kohtia soitetaan uudestaan ja sen jälkeen alkaa aikaa vievä miksaus.
Levystä otetaan koekappaleita ja kuunnellaan eritasoisissa soittimissa. Näin pystytään miksaamaan mahdollisimman hyvä lopputulos levystä.
6.3.2009
Nyt levyn kannetkin on suunniteltu ja se on valmis painatukseen. Tänään tutkimme eri painatusvaihtoehtoja ja -paikkoja ja soitamme erinäisiin firmoihin, jotta projekti edistyy. Levyn tuottajaksi tulee AKKY, Lohjan Anttilan koti ja koulu -yhdistys r.y. AKKY siis vastaa taloudellisesta puolesta ja tallennesopimuksesta Teoston kanssa.
Enää on siis painettava levy ja suoritettava joitakin muodollisuuksia, kuten Gramexin ilmoitus, ja Satu: With you on valmis myyntiin. Projekti on vaatinut paljon aikaa ja vaivaa, mutta se on varmasti sen arvoista, kunhan saamme oman levyn käteemme.
Timo Koskinen
Anttilan koulu

