02.04.2009
Kummikoulun kuulumisia: tietoturvasta alakoululaisille
Tietoturvaa alakoululaisille
Koulumme valikoitui viime keväänä vuodeksi Tietoturvapäivä-hankkeen kummikouluksi. Tietotekniikan opettajien osuus projektissa kiteytyi tapaamisten jälkeen tietoturvaan liittyvän projektin vetämiseen kahdeksannen luokan oppilaille sekä pienen opetuskokonaisuuden kasaamiseen aiheeseen liittyen koulumme seitsemäsluokkalaisille. Näistä tietoturvaan liittyvä projekti oli suurempi urakka: siinä oppilaat toteuttivat opetustuokion suunnittelun ja pitämisen viereisen alakoulun oppilaille.
Opetushetket ajateltiin pidettäviksi tietoturvaviikolla helmikuun alussa. Marraskuun loppupuolella aloitimme opetustuokioiden suunnittelun. Tammikuun alussa kuuntelimme, mitä oppilaat olivat saaneet aikaan ja ohjasimme heitä eri osa-alueiden tai koko alueen opettamiseen ryhmän vahvuudet huomioon ottaen. Tämän jälkeen oppilaat suunnittelivat ja muokkasivat työtään lisää seuraavien kahden viikon aikana, jonka jälkeen oppilaat kävivät keskustelemassa aiheista ja sisällöistä vastaavien alakoulun opettajien kanssa. Oppilailla oli tämän jälkeen viikko aikaa tehdä viimeistelyjä ja korjauksia esityksiinsä ennen varsinaista tulikoetta, esiintymistä asiantuntijoina alakoululaisille.
”Minusta tietoturva projekti oli ihan hyvä juttu, koska sain lisää tietoa tietoturvasta”
”Parasta oli harjoittelu ja esitys!”
Tietoturvaviikon koittaessa huomasimme kollegan kanssa olevamme molemmat vuoteenomana ankarassa flunssassa. Sijaisten tuella oppilaat kuitenkin esittivät työnsä alakoululaisille saaden samalla arvokasta esiintymiskokemusta sekä itsevarmuutta.
”Ennen ensimmäistä esitystä minua jännitti esittää se heille, mutta parin seuraavan esityksen jälkeen rauhoituin ja ilmapiiri muuttui rennoksi ja oli helppo keskustella heidän kanssaan.”
Jälkeenpäin kävimme alakoulun puolella itse kuulostelemassa, miten opetustuokiot olivat sujuneet. Tuntuma oli sellainen, että tieto ei ehkä ihan nuorimpien osalta ollut vielä tarpeellista, mutta kuitenkin sellaista, että sitä tarvitaan heti, kun tietokoneiden kanssa ruvetaan työskentelemään.
”Parasta oli harjoittelu ja esitys!”
Kahdeksasluokkalaiset kokivat saavansa työstä hyvin erilaisia asioita, jotkut kokivat esiintymistaitojensa parantuneen, toiset taas kokivat oppineensa tietoturvasta jotain uutta. Osalla tietotekniset valmiudet olivat sillä tasolla, että kovin paljon uutta itse tietoturvasta ei opittu. Yksi merkittävä huomio oli mielestämme huomio siitä, että netistä ei koettu löytyvän lapsille suunnattua materiaalia aiheeseen liittyen.
”Sinänsä olen ihan tyytyväinen tähän juttuun, mutta ehkä olisi pitänyt tehdä jotain enemmän mitä lapset ymmärtäisivät. Netti ei myöskään tarjonnut lapsille mitään... LAPSENOMAISTA.”
”En itsessäni oppinut paljoa korkeintaan jotain nippeli tietoa, mutta mielestäni oli hyvä kerrata asioita ihan vain muistin virkistämiseksi ja pysyäkseni ajan tasalla.”
Suurimmat vaikeudet omilla oppilaillamme tuntui olevan toisaalta työhön valmistautumisessa ja toisaalta kuulijakunnan osaamisen tason arvioinnissa. Kahdeksasluokkalaiselle eka- tai tokaluokkalaisten asemaan asettuminen tuntui olevan kovin vaikeaa, sillä opetustuokioista karsittiin tai suunniteltiin uusiksi runsaasti sisältöä, joka ei oikein ollut kuulijajoukko ajateltuna loppuun saakka ajateltua.
”Ja vinkkejä sille seuraavalle et kannattaa keksii jotaa omaa eikä copypastee vaa suoraa jostaa wikipediast niinkun me aluksi tehtiin. \o/”
”Toteutus: Toteutus meni aika heikosti. Kaikki ei osallistuneet kunnolla. Oisi pitänyt suunnitella paremmin.”
”Luimme vuorotellen paperista esitystä luokille, emme kuitenkaan lukeneet suoraan paperilta. Monet oppilaat eivät varmaan ymmärtäneet edes, mistä on kyse, mutta oli siellä sellaisiakin, jotka ymmärsivät esitystä. Esityksemme oli mielestäni hyvä...”
Osa ryhmistämme ei ole vielä ole päässyt pitämään opetustuokiotaan ala-asteella aikatauluongelmien takia. Tarkoitus on pitää tänä keväänä vielä puuttuvat esitykset. Aiomme ottaa tämän opetustuokion suunnittelun ja pitämisen alaluokkalaisille pysyvästi valinnaisen tietotekniikan opetussuunnitelmaan. Tänä keväänä opetustuokiot ja niiden suunnittelut sujuivat kohtalaisen hyvin. Parantamisen varaa on vielä ja saimme tästä keväästä arvokasta kokemusta ensi vuoden projektien ohjaamista varten.
Alla on erään oppilaamme raportti tietoturvapäivän opetustuokion suunnittelusta ja pitämisestä.
Lyhyehköt alkusananpoikaset
No siis että. Että, että. Minun siis piti kirjoittaa raportti tietoturvapäivän esityksen suunnittelusta, sen etenemisestä ja siitä että mikä oli vaikeaa – ”kaikki” – ja että mitä edes tehtiin – ”ei mitään” – ja sen sellaista. Siispä sain itseni muutaman huomautuksen ja nasevan kysäisyn jälkeen avaamaan Wordin ja sormeni näppäimistölle ja kirjoittamaan.
Aloitus, kaiken pahan alku ja juuri: teko ja valmistelu
Eli siis saimme aiheeksemme tietoturvan – voiko enemmän jauhettua asiaa ollakaan? – ja tartuimme muutaman hetken kuluttua – eli ehkä puolen tunnin – tuumasta toimeen eli saimme netin ja Wordin auki. Joku ryhmästä, en-nyt-muista-kuka sai älynväläyksen että pidetäänhän tietoturvasalaatti. Vähän niin kuin hedelmäsalaatti, mutta tietoturvaversiona ja tietoturvatermein, se saattaisi vedota pirpanoihin. Siispä suurta neroutta ilmentävä tietoturvasotasuunnitelma numero ensimmäinen hyväksyttiin oitis ilman sen kummempia mutinoita. Ja yllättäen siitä alkoi tietojen keruu madoista, troijalaisista, palomuureista ja kumppaneista. Osa lähestulkoon suoraan kopioitu Wikipediasta ja osaa lyhennetty ja yksinkertaistettu ja jopa omin sanoin kerrottu, mikä on sangen edistyksellistä.
Tekemistä voi kuvailla vain muutamalla sanalla: tylsää, pitkästyttävää, ikävystyttävää, puuduttavaa, pitkäveteistä, boring ja jopa melkein pakkopullaa. Juuri ja juuri jaksoimme etsiä peräti Googlesta asti että miten selitetään selkokielellä mato tai troijalainen. Oltaisiinhan me ne tiedetty, mutta meidän selityskyvyt on tunnetusti sangen… erinomaiset. Eli siis Googlesta hankittiin tietoa.
Ei, ei ollut vaikeata. Se oli äärimmäisen helppoa juuri siksi että se oli niin tylsää ja miltei turhauttavaa ja puuduttavaa. Vaikeinta – jos niin voi sanoa, ehkä ennemmin eniten kärsivällisyyttä koettelevaa – oli etsiä sellaisia ilmauksia jotka jotkut pienet ykkösluokkalaiset melkein jopa ymmärtäisi että mitä me selitetään. Suurin osa löytyi kyllä ties millä tieteiskielellä – millä olisi hauska noita pikkuhirviöitä hämmästyttää – mutta siitä taas hädin tuskin itsekään tajusi mitään. Ja sitä paitsi, ovela hämmästyttämissuunnitelma saattaisi aiheuttaa vinohkoja katseita opettajilta. Sen lisäksi lapsoset alkaisivat kysellä että ”mikä” ja ”mitä” ja ”miten” ja sen semmoista, joten mielessäni jouduin jo hylkäämään kaikessa viekkaudessaankin surkean suunnitelman. Olin sangen usealta tunnilta poissa mutta homma edistyi kannustavan ja innostavan olemukseni puuttumisesta huolimatta.
Aavistuksen verran hermoilimme Tytyrin alakouluun – omaan entiseen kouluuni - kohdistuvaa vierailua, kuitenkin meidät lyötäisiin lyttyyn, rutattaisiin ja heitettäisiin roskikseen. Mutta minä ja Aino – koska Tiia oli kipeä (ja nimetkin muutettu) – saatiinkin hoidettua homma kotiin. Pitäisi vähän miettiä – mietimmekin kuule hyvin aktiivisesti kuten voi kuvitella – mutta mikäs siinä. Lapset ovat kuitenkin niin innoissaan – tai kauhuissaan – etteivät ne pientä mongerrusta huomaa, kai.
Olisimme ehkä edistyneet paremmin, jos ryhmämme olisi ollut aavistuksen verran innokkaampi työskentelemään ja yksinäni en ryhmätyötä tee – vaikka itse olisin ehkä saanut aavistuksen verran parempaa jälkeä aikaan – ja jos olisimme tosiaan tehneet ahkerammin hommia. Mutta ihan hyvä siitä tuli – olisi voinut olla parempikin, mutta menettelee – vaikka emme niin paljoa – tai siis että vaikka emme nähneet ollenkaan – vaivaa asian eteen nähneetkään.
Sen pituinen se siitä, että kuinka teimme kovalla vaivalla esitystä: siinä kaikki tarpeellinen. Jännittävä tositarina todesta elämästä, villi kertomus kuinka yksi Anttilan kahdeksasluokkalaisten tietotekniikkaryhmän alajaos onnistui tekemään suurta älykkyyttä hehkuvan nerouden taideteoksen nimeltään tietoturvaesitys, puuduttavan tylsä stoori kuinka muutama älyvapaa idiootti tekivät surkean ja juuri ja juuri esitettävissä olevan tietoturvapäiväesityksen.
"Te ootte parhaita!" "Ai jaa."
Itse esityspäivä koitti, ja itse saavuin tyylikkäästi myöhässä unohtaen, että piti mennä Maikin ATK-luokkaan kahdeltatoista. Eli siis olin paikalla viittä yli, reippaana ja valmiina kuin partiolainen. Tai pikemminkin tylsistyneenä ja ennemmin valmiina lähtemään kotiin. Otimme tarvitsemamme tavarat eli kamerat, kasetit ja jalustat sekä itsemme ja reppumme - ja ulostauduimme pahamaineisen ja turhankin tutuksi käyneen Tytyrin koulun puolelle.
Määrämme oli rääkätä viattomia ja epätoivoisesta wikipedia-selityksestämme mitään tajuamattomia ykkösluokkalaisia madoilla, palomuureilla ja troijalaisilla. Pidimme siis esitykset ja kameranaisena minun ei tarvinnut tehdä periaatteessa mitään: kunhan kuvasin, kääntelin kameraa jalustalla, sähelsin, ähelsin, mutta sain kuitenkin kuvattua kaiken tarpeellisen.
Myöhemmin saimme kuulla kehuja ykkösiltä: "te ootte parhaita!". No joo. Niinhän me ollaan. Kokonaisuudessaan esitelmä meni erinomaisesti, lapsoset jaksoivat jopa keskittyä leikkiin ja tietty vetäjätkin - minua lukuun ottamatta - olivat mukana leikkimässä.
Jane Leino from 8c.
| Sivua päivitetty 02.04.2009 |  |
Tulostusversio |
