Vanhemmille » Käyttötapoja » Yhteisöpalvelut

Sosiaalinen netti

Internet on lapsille ja nuorille yhä enemmän itseilmaisun ja muiden samanmielisten tapaamisen mahdollistava paikka. Puhutaan sosiaalisesta mediasta, jonka ideana on yhdessä tuotettu tai ainakin muille kävijöille jaettu sisältö. Sosiaalisen median areenoita ovat mm. erilaiset yhteisöpalvelut, blogit, keskustelupalstat, videoiden ja kuvien jakamiseen tarkoitetut sivustot.

Sosiaalisen median idea on verkottumisessa ja keskustelussa muiden käyttäjien kanssa. Myös omien kuvien, videoiden ja tekstien julkaiseminen muiden käyttäjien kommentoitavaksi on tärkeä osa sosiaalista mediaa. Julkaisukynnys on usein matala eikä ennakkotarkastusta julkaistaville sisällöille yleensä ole. Tutkimusten mukaan suurin osa käyttäjistä kuitenkin vain katselee ja kommentoi muiden palveluun tuottamia sisältöjä. Useimmissa palveluissa on kuitenkin mahdollista ilmoittaa ylläpitoon laittomista tai häiritsevistä sisällöistä.

Sosiaalisen median palveluita käyttäessä on tärkeää muistaa muutama netin käytön avainasia: hyvät käytöstavat, lähdekritiikki, ja omien henkilötietojen suojeleminen. Toisinaan ongelmilta ei kuitenkaan voi välttyä. Lue lisää nettikiusaamisesta, laittoman tai haitallisen sisällön ilmoittamisesta ja henkilötietojen antamisesta netissä. Jos lapsesi haluaa tavata netissä tutustumaansa kaveriin kasvokkain, lue aiheesta lisää täältä.

Suomalaiset nuoret käyttävät erityisesti kuvagallerioita, joista suosituin on kotimainen IRC-Galleria (www.irc-galleria.net). Kuvagallerioiden perusidea on julkaista palvelussa itsestään kuvia, joita muut käyttäjät kommentoivat. IRC-Galleriassa on myös mm. yhteisöjä, joissa käyttäjät voivat keskustella yhteisön aiheesta. Muita esimerkkejä sosiaalisen median palveluista:

www.city.fi - verkkoyhteisö nuorille aikuisille
www.Suomi24.fi - verkkoyhteisö
www.habbohotel.fi - virtuaalimaailma
www.kuvake.net - kuvagalleria
www.ii2.org - kuvagalleria
www.facebook.com - sosiaalisten verkostojen ylläpitoon suunnattu ajanvietesivusto
www.myspace.com - sosiaalisten verkostojen ylläpitoon suunnattu ajanvietesivusto
www.secondlife.com - virtuaalimaailma
www.wikipedia.fi - avoin tietosanakirja
www.youtube.com - videoiden jakelualusta